Ahdistun, kun paikallinen seurakunta tekee päätöksen ison männikön kaatamisesta. Tieto tulevasta hakkuusta saapuu meille mökkiläisille, joiden tontit rajautuvat suunniteltuun päätehakkuuseen.
Kiertelen männikössä. Otan valokuvia. Painan mieleeni katajikot ja järven kimalluksen punertavien runkojen lomassa. Kerään kantarellit ja maistelen puolukat. Paksu sammal tuntuu hyvältä jalkojen alla. Kiipeän kalliolle ja silmäilen puustoa. Mahtavien mäntyjen rungot ovat paksun kaarnan peitossa.
Tiedustelen seurakunnan taloustoimistosta, huomioidaanko, että kyseisessä männikössä kasvaa rauhoitettu kangasvuokko. Minulle vastataan, että jos hakkuupäätös tehdään, kasveja ei tarvitse suojella. Aika jännää. Uhanalainen kasvi on rauhoitettu. Paitsi, ettei olekaan, jos sen päältä halutaan kaataa koko metsä. Saamme kuitenkin nauhaa, jota on määrä kiinnittää niin sanottuihin säästöpuihin.
KAIKKI ON KAADETTU
Myöhäissyksyn lumien myötä saavumme pimeänä perjantai-iltana mökille. Metsäkoneen renkaiden jäljet paljastavat, että se on aloitettu. Vaikka aikaa on valmistautua, se ei tietenkään riitä.
Tuho on järjetön. Erityisesti, kun kyse on oman pihan näkymästä.
Aamun valjettua tuijotan rinnettä, jossa hongat ovat humisseet.
Tältä näyttää metsän päätehakkuu. Paksut rungot lojuivat sikin sokin. Valtavat mäntyjen latvaoksat törröttävät kasoista. Työkoneiden renkaat ja telat ovat repineet maan rikki.
En tunnista näkymää. Käännän selkäni. Järvelle päin katsottuna näyttää normaalilta.
Tunnen polun mutkat ja tiedän missä kantarelli piileksii. Tunnistan metsäkauriin reviirimerkit. Muistan missä tumman sammalpeitteen alla on muinoin kaatuneen puun runko. Näen oksien alla eläinten omat polut. Tiedän mistä kannattaa kiikaroida joutsenen pesälle. Osaan varoa pyöreitä jäkäläpalloja, jotka ovat varmasti 30 vuotta vanhoja. Sillä jäkälä kasvaa hyvin hitaasti.
Myöhään yöhön metsäkone raivoaa ja etenee. Rinteen takana työ jatkuu ja kirkkaat valot heijastuvat mustalle taivaalle.
Kone kasaa tukit valtaviksi pinoiksi ja lähtee. On hiljaista.
Kävelemme ääneti ja katselemme kaikkea sitä. Hurjia oksaläjiä, joissa pirstoutuneet mäntyjen latvaoksat ovat ihmisjalan paksuisia. Painavina kylmään maahan paiskautuneita uponneita seipäitä. Paksuja tukkeja.
Astun kannolle ja näen joka suuntaan. Lasken vuosirenkaita. Yksi toisensa jälkeen 120 vuotta. Ne kaatoivat vanhan metsän. Juuri sellaisen mitä on ohjeistettu suojeltavaksi, koska vanhoja männikköjä ei enää ole.
Motot rouhivat ja repivät maata. Tukkiautot tulevat ja vievät suuret kasat puuta. Kaatavat mennessään lisää pieniä puita. Syvät kuopat jäävät jälkeen.
Vesirajaan pitää kuulemma jättää suojavyöhyke. Rantaviivassa töröttää yksi rivi koivuja ja leppiä. Kymmenen metriä muka… Näin sieluni silmin miten humus valuu järveen tulevien sateiden myötä.
Sinä talvena lumeen ei juuri jää eläinten jälkiä. Kahlaan hangessa ja kiipeilen oksakasojen välissä. Katselen avaraa valkoista maisemaa. Lumikerros armahtaa pahimmalta.
Jälkeen: Metsäkoneen käytyä maasto on kirjaimellisesti pirstaleina.
VIIMEINEN KANGASVUOKKO
Keväällä lintujen laulu on vähäistä. Tulee kone, joka repii maasta loputkin auki. Kuulemma metsätalouden seuraava ”hoitovaihe”. Kauha raastaa rikki, vetää esiin hiekan ja raapii repivästi naarmuja kalliopohjaan. Kuiva rinne pöllyää. Ruskeat mustikanvarvut kääntyvät ympäri ja murenevat kuivuneina. Männyntaimet painetaan hiekkaan uusien puiden toivossa.
Siirtelen käsivoimin sivuun oksakasoja ja etsin polkuani. Kuin ihmeen kaupalla löydän kangasvuokon. Moto on kulkenut yli säästäen vatsansa alle kaksi juurakkoa. Aurinko paahtaa armotta kuivattaen vuokkoja.
Jälkeen: Vuokolla ei ole mitään suojaa auringolta ja kuivuudelta.
Kesä on kuiva ja helteinen. Katselen istutettujen taimien ruskeita neulasia. Todennäköisesti osa niistä selviää. Rankat sateet valuttavat suojatonta hiekkaa ja ohutta kuivaa humuskerrosta kohti järveä. Tuulenpuuskat kaatavat kymmeniä uusia runkoja hakkuualueen reunamilta.
Valokuvaan kuolleita jäännöksiä ja kantoja. Kävelen rinteellä ja katselen koivuntaimien nopeaa kasvua.
Näkymä järvelle on avara. Haen siitä lohtua.
***
(Tämä on ensimmäinen osa kirjoitussarjasta, jossa haen ymmärrystä siihen miksi metsätaloutta Suomessa juuri nyt harjoitetaan kuten harjoitetaan. Pohdinnan sysäyksenä on hämmästys siitä miten rajusti Kaakkois-Suomen alueella metsää on hakattu 2010-luvulta alkaen.)
Nordic Illusion 