Laulujoutsenet tulevat

Laulujoutsenten saavuttua kaikki muuttui. Tunteessa on jotain samaa kuin oman lapsen kohtaamisessa syntymän jälkeen. Silloin tietää, että on tavannut jotain, joka on rakas elämän loppuun asti.

Joutsenet olivat tulleet ehkä kymmeniä vuosia, minulle kerta oli ensimmäinen.

Tänä vuonna edessä on viides kevät, kun joutsenet tulevat pesimään lahden pohjukkaan, tutkimattoman kaislameren keskelle. Kyllä ne tulevat, ainakin joku tulee. Paikka on niin hyvä.

Talvella olemme kävelleet katsomassa pesää. Tiheän kaislikon keskellä, pienen kukkulan päällä, ohuen lumipeitteen lomassa näkyi munankuoria. Paikka odottaa vielä lumen alla.

Olen aiemmin kulkenut pitkin männikköistä rinnettä ja löytänyt puiden välistä kohdan, josta näkee laulujoutsenten pesälle. Kesäaikaan lähelle ei muuten pääse. Kai ne lähestyjän päällekin kävisivät, mutta sulan veden aikaan sijainti on yksinkertaisesti vaikeapääsyinen. Estää kaikenlaiset häiritsijät ja ryöstelijät.

Suunnitelmissani on säästää tehokasta kiikaria tai huimaavaa teleobjektiivia varten.

 

Keväällä laulujoutsenen ensimmäisten sävelten kaikuessa jäiden yllä, menee iho kananlihalle. Menee nyt jo, edes asiaa ajatellessa. Kun joutsen lentää läheltä rannan suuntaisesti ja kuulen siipisulkien iskujen äänet, tunnen että vain tämän takia, tässä, minun kannatti tänään olla. 

Toissa vuonna poikuetta ei näkynyt. Järvenpinta nousi vielä kesäkuussa niin paljon, että pesä jäi veden alle. Niin kävi naapurin laiturillekin. Syksyyn saakka laulujoutsenpari kulki kaksin. Tuntui surumieliseltä.

Lintuystävälliselle järvenlahdelle on paljon tulijoita. Kanadanhanhet pyrkivät samoille pesäpaikoille runsaan ravinnon ääreen. Tähän liittyen laulujoutsenista on ollut hyötyäkin. Arvattavasti ruoka riittäisi kaikille, mutta joutsen ei muita siipeilijöitä suvaitse. Joutsenen muotoinen pommikone on hurja näky iskiessään taivaalta tunkeilijoiden niskaan.

Kaikki kunnia hanhille, mutta tällä kertaa olen joutsenperheen puolella. Jälkimmäiset eivät käy sotkemassa meidän hiekkarantaamme. Hanhet tekevät niin, ja sopii mainiosti, että joutsen toimii jatkossakin tämän lahden ripeänä rajavartijana.

Viime kesänä täysikasvuisiksi selvisi neljä poikasta. Syyskuussa ne uivat hitaasti mökkirantamme edestä. Seisoimme kaikki hievahtamatta, yksi rantahiekalla, toinen terassilla. Kun joutsenpari suurine harmaine poikasineen ui edestä ääneti tyynessä vedessä, kukaan ei puhu, ei liiku.

Niin kuin yleensä käy, tuhannen taalan paikka saada huippukuva haihtuu tilanteen äkillisyyteen. Laadusta viis, itse juhlava tilanne on piirtynyt mieleeni pysyvästi.

Laulujoutsenet tulevat meidän rannoillemme maaliskuun lopulla, kun jää sulaa siltojen alta ja kaislikoiden reunoilta. Samoihin aikoihin tulee kaulushaikara. Pulloonpuhaltaja. Voi, miten ihmettelin ensimmäisenä keväänä, että mistä tuo ääni voi tulla!

Kaulushaikara on kuin näkymätön pullonhenki. Piileksijä. Oli hieno hetki nähdä se lentämässä kohti kaislikkoa yhtenä kauniina päivänä. Voi mennä pitkään ennen kuin tuo näky toistuu. Ellen sitten ota asiakseni jäädä kyttäämään päiväkausiksi kaislikon reunaan kiikarin kanssa.

Kaulushaikaroiden ja laulujoutsenten tultua istun saunan jälkeen terassilla. Kuuntelemassa. Hiirenhiljaa kevätyössä.