Matka merelle -elokuva ja miten se minuun liittyy?

Onneksi älysin käyttää hyväkseni tilaisuutta saada lippu Matka merelle -luontodokumentin ennakkonäytökseen. Kävin katsomassa kauniin ja vaikuttavan elokuvan aiemmin tänään. Matka merelle -elokuvan ensi-ilta on 3.3.2017. Ohjaaja ja kuvaaja on Jouni Hiltunen, monipuolinen valokuvaaja ja dokumentintekijä.

Matka merelle on ensimmäinen elokuva ja luontodokumentti, joka on tehty Suomenlahdesta. Jo sen vuoksi kyseessä on merkittävä työ. Tämän lisäksi kuvamateriaali ja aineisto on laadukasta ja paikoin jopa hämmentävän kaunista. Tässä elokuvassa pääroolissa ovat kaikki Suomenlahden eläimet sekä koko maailmassa ainutlaatuinen murtovesiallas.

Minä tietenkin suosittelen katsomaan leffan, mutta kannattaa lukaista tästä kunnollinen Hesarin juttu Matka merelle -elokuvasta, jotta pääsee kärryille sisällöstä. Suomalaiset eivät huomaa nenänsä edestä löytyvää ainutlaatuista luontoa – ”Meidän pitää ottaa itseämme niskasta kiinni”   Linkki elokuvan traileriin löytyy alempaa tältä sivulta.

Muutama ajatus nousee vahvasti mieleen liittyen päivän elokuva-antiin.

Ensinnäkin yksi merkittävä tekijä tämän blogin kirjoittamisen taustalla on havaintoni siitä, että edessäni on aina ollut käsittämättömän hieno ja monipuolinen luonto. Siinä se on ollut koko ajan ja on senkin jälkeen, kun minua ei ole. Mutta miten en luontoa aiemmin nähnyt? Mikä oli se tekijä, joka käynnisti tämän innostuksen?

Suomenlahti on hieno, Saimaa ja muutkin vesistöt Suomessa ovat kauniita, monipuolisia ja ainutkertaisia. Suurin piirtein jokaisella suomalaisella on kivenheiton päässä ympäristö, josta muualla maailmassa haaveillaan.

Toiseksi, ei luonto minusta piittaa. Sille on se ja sama olenko innoissani jostain auringonlaskusta. Minulle kiinnostumisella luonnosta on sitä vastoin järisyttävä merkitys. Minä olen riippuvainen siitä mitä ympäristössä tapahtuu, ja jälkeläiseni myös.

Vastaavaa näkökulmaa tuo esiin myös luontodokumentin ohjaaja Jouni Hiltunen. Hän totesi, että kaupungistuminen on heikentänyt ihmisen kykyä tarkkailla ympäristöä.

Kaupungistuminen ei tietenkään estä tarkkailua vaan sotkee hoksottimet ja ohjaa keskittymään muihin asioihin. Ennen ihminen havainnoi luontoa ja sen tapahtumia aktiivisesti. Nykyisin on  käsittämättömän helppoa elää näennäisen irrallisena omasta ympäristöstä. Tilanne on tietenkin valheellinen. Jokainen meistä on täysin sidoksissa ympäristön tapahtumiin ja muutokseen.

Kuten sanottu, edes maapallo ei piittaa. Sille on yhdentekevää onko vallitseva laji plankton, brontosaurus vai homo sapiens. Kai tätä nykyä maapallolla on eniten jonkin sortin hyönteisiä?

Elokuvan jälkeen ohjaajalle oli mahdollista esittää kysymyksiä. Yleisöstä kysyttiin miksi filmissä Suomenlahden tilaa ei kuvata surkeaksi ja lohduttomaksi, kuten uutisista on luettavissa. Hiltunen myönsi, että hänen näkökulmansa on toinen. Hän on kuvaaja ja dokumentaristi. Hän tuntee Suomenlahden kuin omat taskunsa ja halusi siksi näyttää kaiken hienouden mitä sieltä löytyy.

Ei meri ole vielä kokonaan kuollut. Osa eläinlajeista on jopa vahvistunut elinvoimaisiksi.

Kolmanneksi minua kiehtoi juuri tämä. Ohjaaja Hiltunen uskoo positiivisuuden voimaan. Jos hän näyttää mitä kaikkea vielä on jäljellä, se kannustaa suojelemaan. Jos hän sitä vastoin maalaisi uhkakuvia ja näyttäisi lohduttomuuden, tuskin monikaan enää kääntyisi tieltään suojelemaan Suomenlahtea. Uskon itsekin tähän ajattelutapaan.

Matka merelle -dokumenttielokuva ei yhtäältä liity minuun mitenkään, mutta toisaalta se edustaa kaikkea sitä mitä pidän erittäin tärkeänä.

Katso Matka merelle -elokuvan virallinen traileri:

https://www.youtube.com/watch?v=BxKQbu5Hk84

Suomenlahdesta kiinnostuneille astetta napakampi tietopaketti löytyy tästä.